Etusivu / Algol Pharma / Ajankohtaista
Ajankohtaista
Astellas Pharma tuki Sairaalaklovnien työtä rahalahjoituksella

Algol Pharman yhteistyökumppani Astellas Pharma on tukenut Sairaalaklovnit ry - Sjukhusclowner rf:n toimintaa antamalla yhdistykselle Suomessa sekä vastaaville organisaatioille Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa kullekin 10 000 euron lahjoituksen.
Lahjoitus luovutettiin yhdistyksen edustajille Algol-talossa Espoossa.

 
Sairaalaklovnit ovat ammattitaiteilijoita, jotka kiertävät viihdyttämässä sairaalahoidossa olevia lapsipotilaita tavoitteenaan tuoda hetki leikkiä ja iloa joskus hyvinkin lohduttomiin tilanteisiin. Heidät on valittu tehtäväänsä tiheällä seulalla ja pätevöitetty klovnitohtoreiksi monipuolisella koulutuksella. Suomessa Sairaalaklovneja on yhteensä 29. He vierailevat lapsipotilaiden luona ympäri vuoden, yhteensä kuutena päivänä viikossa Lastenklinikalla ja Lastenlinnassa Helsingissä sekä Tampereen, Turun ja Kuopion Lastenklinikoilla
 
Sairaalaklovnien organisoitu toiminta sai alkunsa New Yorkissa vuonna 1986 perustajanaan sirkustaiteilija Michael Christensen. Idea laajeni nopeasti Yhdysvalloista eri puolille maailmaa. Suomeen Sairaalaklovnit ry perustettiin vuonna 2001 sen jälkeen kun sen nykyinen taiteellinen johtaja Lilli Sukula-Lindblom oli tutustunut Fulbright-stipendiaattina toimintaan Amerikassa. Yhdistyksen toiminnanjohtaja ja toinen perustajajäsen on Tom Lindblom.